Päästyäni koneen kimppuun jälleen koulupäivän jälkeen aloitin ensimmäisestä kohdasta, jonka arvelin olevan ongelmiin syyllinen: kiintolevyn jumpperit. Näinhän olikin, että semipitkän etsimisen jälkeen löysin Seagaten sivuilta ohjeet Maxtorin levyyn, jonka kannessa ei sanottu jumppereista halaistua sanaa. Tämän jälkeen kone löysikin levyn ja grub lähti pyörimään kuten pitikin.
Työpöydän käynnistyttyä pomppasi heti esiin ikkuna, joka kertoi ladattavissa olevista päivityksistä. Tämä merkitsi ainakin sitä, että nettiyhteys toimi. Tanssin pienen voitontanssin ja laitoin sitten koneen lataamaan päivityksiä, joita olikin saman tien 94! Windowsissako muka päivitysrumba? Onneksi suurin osa päivityksistä oli suhteellisen pieniä, joten ne valuivat koneelle parissa minuutissa. Samaa ei voi sanoa Windows XP:n päivityksistä (70-80 SP2:lle), jotka jumittavat joko palvelimesta tai päivitysjärjestelmän kömpelöydestä johtuen latausvaiheessa ikuisuuksia.
Nytpä odottelemaan vaan pakettien asentumista, sitten pääseekin kokeilemaan ohjelmien (Opera) hankkimista. So far so good.
PS.: Nimesin koneen Rieseniksi.