Olen asioinut elämäni aikana lukemattomissa kodintekniikkakaupoissa ja saamani asiakaspalvelu on vaihdellut kaupasta toiseen yllättävän vähän: kaikkialla työntekijät ainakin pyrkivät kuuntelemaan, hymyilemään ja neuvomaan ahkerasti. Ainakin silloin, kun muistaa lakata olemasta aasiakas. Luonnollisesti palvelu on viilennyt siinä vaiheessa, kun kertoo olevansa vain katselemassa hintoja tai muuten vain palloilemassa.
Mutta mitä kauppa tekee, kun verkkomaksun virheen takia asiakkaan rahat tulivat, mutta tilaus ei rekisteröitynyt? Ei mitään, ilmeisesti. Sen kun lupaillaan tavaroiden toimittamista mahdollisimman pian ja unohdetaan asia sitten kokonaan. Tässähän luulee olevansa vaaleissa!
Toisaalta hyviäkin kokemuksia on: Levykauppa �x otti samanlaisessa tilanteessa asiaan toisen suhtautumisen ja lähetti heti seuraavana päivänä vastauksen sähköpostiini ja tilausvahvistuksen; levyt tulivat toimitusajan puitteissa.
No, enpähän ole ainoa, jolla on ongelmia Markantalon kanssa.
Noni! Nyt se selvis! Turha soitella sinne myyjille, vaan suoraan sinne jonnein ylemmä. Jos työntekijöitä irtisanotaan / vähintäänkin alennetaan niiden palkkaa, niin kai ne nyt on vihaisia ja oikeasti tympääntyneitä Markantaloon. Ei ihme, jos ne haluaisi suututtaa asiakkaita, jolloin asiakkaat tympääntyisi Markantaloon ja näin Markantalo menettäisi asiakkaita. Selkeästi työntekijöiden sopima juttu. Noin minäkin tekisin, jos olisin siellä töissä. Eli jollein isoisohepulle siellä puljussa soitto, niin eiköhän ne levyt sieltä viimein lähe tulemaan.