Asiaan. Ajattelinkin tänään kirjoittaa tasa-arvosta, naistenpäivähän on siihen mitä erinomaisin. En kuitenkaan ole vaatimassa naisille lisää oikeuksia – kuten tasa-arvo yleensä ymmärretään – vaan lisää vastuuta. Tähän mennessä on suurella äänellä toitotettu, että naisilla tulee olla samat oikeudet kuin miehilläkin – ja se on ihan hyvä asia. Pienemmälle huomiolle on jäänyt tietenkin, että naisilla tulee silloin olla myös samat vastuut. Tämä seikka ohitetaan keskustelussa yleensä sitä sivuamattakaan ja keskitytään tasa-arvon täyttämiseen jopa täysin epäolennaisissa asioissa (“kaikki mies-loppuiset sanat oltava henkilö-loppuisia”). Voisi jopa väittää, että miehiä on tässä nyt viilattu linssiin ja pahasti.

Ehdotankin siis radikaalia keinoa. Jokaisella suomalaisella kykenevällä miehellä on jossain vaiheessa elämäänsä edessä valinta: otsaan leima SA-INT vai siviilipalvelus. Tasa-arvo ei ole täydellinen ellei naisille anneta tätä samaa “valinnanvapautta”. Toinen vaihtoehto olisi tietysti tiputtaa asevelvollisuus myös miehiltä, mutta sitähän ei kukaan halua, eihän?

Tässä tasa-arvoisessa järjestelmässä naisille kuuluisi siis asevelvollisuus yhtä lailla kuin miehillekin. Valinta siviilipalveluksen ja armeijan suorittamisen välillä olisi kuitenkin vapaa, joten oletukseni mukaan vähintään 90% suuntaisi suoraan palvelemaan valtiota rauhanomaisemmissa tehtävissä. Näin valtio saisi melkoisen työvoimalisän, jota riittäisi kaikenlaisiin pieniin ja suurempiin töihin, esimerkiksi vanhustenhoitoon. Sotatilassa sota- ja kotirintamat muodostettaisiin fyysisten ja henkisten kykyjen mukaan, ei sukupuolen mukaan. Synnyttäville annettaisiin palveluksesta lykkäystä, mutta ei vapautusta.

En ole kuullut tätä mallia vastaan vielä yhtään järkevää argumenttia. Malli menee suoraan tasa-arvon sääntöjen mukaisesti: samat oikeudet, samat vastuut. Tästä voisivatkin poliitikot lähteä ideaa kehittelemään, tietysti antaen minulle sen keksimisestä rojalteja joko rahana tai kunnianosoituksina.

Tässä siis mietittävää naistenpäiväksi ja siitä eteenpäinkin, toivotan kaikille mahdollisimman tasa-arvoista päivää.

Propagandaa tuli niin armeijalta itseltään, veteraaneilta, kunnanjohtajilta kuin satunnaiselta kirkonmieheltäkin. Meillä on kuulemma lahjoja joita voi käyttää yhteiseen hyvään. Rippikoulu oli tästä ensimmäinen esimerkki, tosin itse en muista sieltä paljoakaan hyvää ellei kuumeessa ja vatsataudissa Lapin tuntureilla rämpimistä lasketa hienoksi kokemukseksi. Samaa voi miettiä asepalveluksesta, sillä siviilipalveluksestahan sitä hyötyä on jos jostain. Metsässä rämpiminen ei kasvata kansamme taloudellista hyvinvointia siinä määrin kuin vanhusten takamusten pyyhkiminen, sillä siinä vapautuu joku parempi mies tekemään tärkeämpää (rahallisessa mielessä) työtä.

Suhteellisen nopeasti tilaisuudesta kuitenkin pääsi, kun sattuu sijaitsemaan aakkosten alkupäässä. Edes yhtään propagandafilmiä en saanut nähdä, vaan minut istutettiin heti infon jälkeen lautakunnan eteen. Lautakunta lätkäisi paperin kouraan ja sitten ulos. “Heinäkuulle 2009, Ilmasotakoulu Tikkakoski”, sanoivat, “ja onnea opintoihin!” Ei kun lykkäystä anomaan vuodelle 2010. Eihän sitä nyt voi ajallaan mennä, sitähän saatettaisiin ottaa ihan todesta vielä.

Mutta sen pituinen se, tarina jatkuu vuonna 2009. Tänään kerromme vielä kuinka MacBook joutui huoltoon lakattuaan tunnistamasta sisäisiä kiintolevyjä sekä siitä, miten vaikeita naiset voivatkaan olla. (Statement approved by poikkeustapaus.) Lisäksi tuomme kansan kollektiiviseen tietouteen uuden löydön, jonka mukaan HK:n Sinisen Lenkin kuori ei ole hyvää syötäväksi. Näistä ällistyttävistä asioista ja poikkeustapauksen kannettavan tietokoneen surkeasta touchpadista mainoskatkon jälkeen!